Toiminta

Kilpailutoiminta

Tällä hetkellä Aishassa ei järjestetä ratsastuskilpailuita puutteellisten tilojen vuoksi.


Kasvatus


Ratsuponit ovat kuuluneet minun virtuaalielämääni lähes aina, sillä ensimmäiset rp-kasvattini syntyivät Kuusimetsän Ratsutilan nimissä jo vuonna 2001. Kuusimetsässä en tietoisesti panostanut pelkästään ratsuponeihin, mutta tänä päivänäkin nimet o. VIR MVA ch Kuusimetsa's Mum's Memory (s. 27.6.2001, Ghubbat al-Omar ox - Big Baby, KTK III) ja t. VIR MVA ch Sapin Forêt Derniére Bruyére (s. 26.6.2002, LCC Last Champiglion ox - Golden Pastirel of Kuusimetsa, KTK II)  esiintyvät laajaltikin poniemme sukutauluissa.

Mutta Aishaan... Tallimme kasvattajanimi CRP on lyhenne Creampuff Riding Poniesista, jolla nimellä Aisha ensin kulki. Tallin nimi muuttui jo kesällä 2005 mutta kasvattajanimi oli tullut jäädäkseen ja tähän päivään mennessä CRP -päätteisiä ratsuponeja on syntynyt muutamaa vaille sata. Periaatteenani on kasvattaa suoritusponeja  vanhoja, itselleni arvokkaita ja rakkaita sukulinjoja säilyttäen. Jokainen meillä alkunsa saava varsa suunnitellaan tarkkaan pääasiallisesti omaan käyttöömme. Kuitenkin joskus varsoja tulee myyntiin asti erinäisistä syistä ja vanhempia tammoja saatamme myydä muualle jatkamaan jalostusuraansa kun ne ovat tehtävänsä meillä täyttäneet.

Koska ponikantamme on muotoutunut sukulinjoiltaan varsin tiiviiksi on joukkoon välillä tuotava uutta verta käyttämällä lähinnä muiden omistamia oreja tammoillemme. Pyrin valitsemaan hyvin pärjänneitä, mielenkiintoisen suvun omaavia ratsuponioreja, sillä eihän monen polven ajan jalostettuihin yksilöihin enää mielellään puhtaita poneja tai hevosia sotkisi. Sitäkin vain on välillä pakko harrastaa uhkarohkeasti. Hevosroduista mieleisimmät minulle ovat englantilainen täysiverinen ja anglo-arabi, puoliverisiä ja arabialaisia täysverisiä käytämme puhtaina enää harvoin niiden ratsuponeille sopimattoman tyypin takia. Mikäli käytän tammalle ponioria, pyrin valitsemaan sen tamman emänlinjan rotujen mukaan. Welshit ja new forestit ovat varsin hyvin edustettuina, perustuvathan kaksi kantatammalinjoistamme welsh cobeihin ja se yksi new forestiin.

Astutukset 2012:

Astutettu Last Angel of CRP orilla Echoriat - varsa
Astutettu Cwmnantcol Delwyn orilla Ffraid Caerau - varsa
Astutettu Rosalyn CRP orilla Muistokujan Oliver - varsa
Astutettu Nectar's Rúnya orilla Aelwen Isildur - varsa o. Cerdic Aisha
Astutettu Greymask's Espects orilla Glenwood Evan - varsa t. Gwenifer Aisha
Astutettu Kimovaaran Natasha orilla Breezy Piranha - varsa o. Richmond CRP
Astutettu Kemiana CRP orilla Jefton's Odeys - varsa t. Keyanna CRP


Kasvatit

Tallissa vaikuttaneita menestyneitä ratsuponeja:

o. VIR MVA ch Kuusimetsa's Mum's Memory
o. VIR MVA ch Brilant Ferme Dernier Plaisir
o. VIR MVA ch Sinipihan Sunnyside
o. VIR MVA ch Art Savaric
o. VIR MVA ch SCP Tequila Hot Shot
o. P's Chilly Winter Breeze
t. VIR MVA ch Sapin Forêt Derniére Bruyére
t. VIR MVA ch Kuujärven The Cute One

© Stall Aisha 2005-2012
Taustakuvat ©
The Inspiration Gallery