|


|
Stall Aisha
Clos du Pavillon
Pihaportin yläpuolella komeilee vuosiluku 1724 ja niihin aikoihin on talokin
rakennettu luultavasti Bourgognen herttuan metsästyslinnaksi. Kartano ei ole
ollut ympärivuotisesti asuttu ennen 1900-lukua, jolloin se tuli edellisen
omistajasukunsa hallintaan. Kivimuurilla ympäröityä pihaa hallitsee
päärakennuksen ja sen sivussa olevan, pensasaidan suojaaman tallipihan
lisäksi suuri puutarha. Puutarhasta voit löytää niin luumu- (keltaisia,
suosikkejani), persikka- kuin omenapuitakin ja pienen kasvihuoneen. Suurin
ylpeyteni on kuitenkin jo toistasataa vuotta vanha viinitarhamme kartanon
pihassa. Chardonnay-rypäleestä valmistamme vuosittain noin 70 pulloa
ensiluokkaista valkoviiniä omaan käyttöömme, ei noin pienestä määrästä riitä
myyntiin asti.
Tallipihassa, kivimuurin ja pensasaidan välissä on kaksi ruohopohjaista
pihattotarhaa, joiden korkeat (130cm) aidat on rakennettu tammilankuista
ja niissä on Ranskan sääoloihin riittävät suojat ponien
ympärivuotiseen ulkona asumiseen. Pihattojen
välistä kuljetaan pienehkölle pihan perällä sijaitsevalle ratsastuskentälle
(n. 30x50m), jonka pohja on rakennettu vanhasta rantahiekasta ja
kumirouheesta. Kentän laidalla, ikivanhan kuusen suojassa on pieni katos
esteiden säilytykseen. Saadaksemme lisää tarhatilaa ponimäärän paisuessa
tontillamme, ostimme naapuriltamme
lisää maata heti pihamuurimme toiselta puolelta. Muuriin puhkaistiin
aukko ja toiselle puolelle rakennettiin lisää ruohopohjaisia tarhoja.
Nämä tarhat ovat hiukan pihassa sijaitsevia suurempia ja niihin on
rakennettu suojakatokset sateisia ja tuulisia päiviä varten.
Alkuperäisestä tallista on jäljellä vain ulkokuori, koska
meidän muuttaessamme tilalle talli oli toiminut pitkään
varastorakennuksena. Ja tietenkään 1700-luvulla rakennettu
tallirakennus ei ominaisuuksiltaan täysin vastannut nykypäivän
vaatimuksia. Talli on pieni ja kotoisa punatiili/lautaverhoiltu
kokonaisuus. Alunperin pilttuisiin on mahtunut jopa 20 hevosta, mutta
moderneja karsinoita siinä on tänä päivänä kymmenen. Tallirakennus kaartuu
hiukan ja rakennuskompleksista nähden uloimpaan päätyyn on sijoitettu kuusi
karsinaa (4x4m). Kaarteen kohdalle on sijoitettu satulahuone toiselle
puolelle ja pesu-/hoitokarsina toiselle. "Sosiaalitilojen"
jälkeen aivan tallin talonpuoleiseen päätyyn on rakennettu vielä neljä
hiukan isompaa karsinaa (4x5m). Jokaisen karsinan kohdalla olevista isoista turvalasista tehdyistä
ikkunoista . Ikkunoiden lisäksi jokaisessa karsinassa on automaattiset
vesikupit, liukuovet ja vahvat umpinaiset tiiliväliseinät. Boksien ovissa on
myös teline loimille ja vieressä koukut riimuille + naruille. Tallin lattia
on erityisesti eläinsuojiin suunniteltua mustaa tiiltä, joka on pinnoitettu
niin, ettei eläinten liukastumisen pitäisi olla mahdollista.
Satulahuoneessa tavaroiden säilyttämistä varten jokaiselle hevoselle on oma
kaappi, mihin säilötään niiden kuivat loimet ja muut hevoskohtaiset tavarat.
Satuloille on telineitä yhdellä seinällä ja heti niiden vieressä
suitsikoukkuja yleisimmin käytössä oleville suitsille. Koska ylimääräistäkin
tavaraa on päässyt kertymään, pari kaappia palvelee "rojuläjän" asemassa
sisältäen kaikkea mahdollista satulahuovista ylimääräisiin kuolaimiin,
suojiin ja nahanhoitoaineisiin. Hevosten kisahuopia ja -loimia säilytetään
omassa hyllyssään niiden sotkeutumista varoen. Satulahuoneen vieressä on
pienehkö kuivaushuone, jossa on myös iso teollisuuspesukone loimia ja muiden
vastaavien puhdistamista varten. Varsinkin syksyllä ja talvella huone on
täpötäynnä kuivamassa olevia loimia, eniten käytössä olevat loimet myös
säilötään tänne hyllyihin piiloon käytävältä.
Pihan (ja tallin) toisella puolella on ramppi tallin ylisille, jossa
säilytämme heiniä ja onpahan sinne rakennettu pieni huonekin sohvineen.
Huoneen lattiassa on ikkuna, jonka kautta tallin elämän ja varsovien
tammojen seuraaminen onnistuu häiritsemättä. Täällä säilytämme myös osan
rehuista, erikoisemmat lääkeaineet ja muut purnukat mitkä eivät alakerran
pieneen rehukomeroon mahdu.
Nelijalkaisten määrän kasvaessa tuli tarve toiselle
tallirakennukselle. Tämä "kakkostalli", jossa on 30
karsinapaikkaa, rakennettiin pihamuurin ulkopuolelle, omaksi
yksikökseen alkuperäisen tallin ulkoasua mukaillen. Tässä tallissa
karsinat ovat kooltaan 4x4,5 metriä ja ne ovat sijoitettuina
kymmenen karsinan yksikköihin. Varustelutasoltaan talli on samaa
luokkaa ensimmäisen tallin kanssa. Jokaisen yksikön välissä on
pesukarsina, sekä huoltotiloja. Satulahuone löytyy keskimmäisestä
yksiköstä, heti kuivaushuoneen vierestä. Tässä tallissa jokaiselle
hevoselle ei ole omaa kaappia, mutta niitä on varattu muutama
lukittava versio vierailevia tähtiä varten.
Historia
Stall Aishan historia juontaa vuoden 2005 tammikuuhun, jolloin talli
perustettiin alunperin Creampuff Riding Poniesin nimellä, josta myös
kasvattajanimemme CRP on peräisin. Alunperin talli sijaitsi omistajan
Riikan kotitilalla, jossa ratsuponien kasvatus oli aloitettu jo
vuonna 2001 Kuusimetsa's ja Sapin Forêt -etuliitteillä.
Kasvatus
Aishassa on kasvatettu ratsuponeja vuodesta 2005 lähtien niin suomalaisina
kuin saksalaisinakin. CRP-pääte poniemme nimessä tulee alkuperäisestä
Creampuff Riding Ponies nimestä, joka myöhemmin vaihtui Stall Aishaksi. Myös
Aisha's etuliitteellä syntyneitä kasvatteja on reilu parikymmentä, suurin
osa morganeita ja lämminverisiä ravihevosia.
Kasvattilista
Tallissa vaikuttaneita menestyneitä ratsuponeja:
o. VIR MVA ch Kuusimetsa's Mum's Memory
o. VIR MVA ch Brilant Ferme Dernier Plaisir
o. VIR MVA ch Sinipihan Sunnyside
o. VIR MVA ch Art Savaric
o. VIR MVA ch SCP Tequila Hot Shot
o. P's Chilly Winter Breeze
t. VIR MVA ch Sapin Forêt Derniére Bruyére
t. VIR MVA ch Kuujärven The Cute One
|
 |
|
© Stall Aisha 2005 -
2013 |
|