|
virtuaalihevonen |
|||||||||||||||||||||||||||||||
|
© Astek Stud |
VH03-031-7603 |
||||||||||||||||||||||||||||||
|
x
Vintiö: Vintiö oli tuliaiseni (tietysti itselleni) Suomen reissultani. Tarkoituksenani oli Veeran luona käydä vain moikkaamassa hänellä hoidossa ollutta Domice -ruunaani ja Golden Flirt -tammaa ja tietysti tallin kaikki hevoset piti samalla käydä läpi (Veerahan suorastaan innolla esitteli ne kaikki). Eräässä karsinassa sitten oli emänsä kanssa pienen pieni tumma orivarsa jota täytyi tarkastella lähempää. Onnekseni Veera kertoi orin olevan täysin koulusukuinen ja huokaisin helpotuksesta, enhän minä estehevosteni sekaan tarvinnut yhtään kunnon kouluratsua, poneilla pystyin menemään ihan riittäviä luokkia. Parin päivän päästä näin sitten tämän saman varsan laitumella muiden lapsihevosten kanssa leikkimässä. Sukkajalan liikkeissä oli jotain joka muistutti kovasti entisestä rakkaasta kouluoriistani Stefan Tajksesta (löytyy Vintiön suvusta) eikä pikkuori ollut luonteeltaankaan pahan oloinen. Veera tietysti arvasi kasvaneen kiinnostukseni ja varsan hinnan jäätyä kohtuulliseksi sen sukuun nähden löimme kättä päälle. Miehellenihän en Saksaan palattuani maininnut uusimmasta hankinnastani sanallakaan ja kun muutaman kuukauden päästä kovasti kasvanut tumma hurmuri asteli alas kuljetusfirman autosta pihassamme Nicon ilme oli näkemisen arvoinen, tämä lapsi kun oli liian iso joksikin poniksemme joka olisi Suomesta tuotu. Nopeasti mies kuitenkin leppyi ja totesi, etten sentään ollut ihan hölmöä varsaa ostanut (ihan niin kuin minä en lupaava varsaa erottaisi, miehet...). Toisinaan ori on täysin lempinimensä veroinen eläin. Ei se suinkaan ole pahansisuinen vaan pikemminkin ylienerginen ilopilleri. Vintiö tietää sille asetetut rajat, mutta päivittäin on testattava jotain osa-aluetta yleensä hoitajan kustannuksella. Parhaiten ori tulee ehkä juttuun juuri Nicon kanssa vaikken sitä aluksi uskonutkaan, toisaalta eihän yksikään fiksu mies kestä koko aikaa naisten kotkotuksia (ylimääräiset loimet ja blignblingit ovat täysin turhaa roinaa) joten molemmat ovat huomaamattaan ajautuneet hengenheimolaistensa seuraan. Vintiön kanssa touhutessa on kokoajan pyrittävä olemaan askeleen edellä ajattelussa, muuten voit esimerkiksi huomata olevasi itse se talutettava taluttajan sijaan. Yleensä ori kestää liikuttelua pelkällä nailonriimulla ja normaalilla narulla, kisoissa ja vieraissa paikoissa laitetaan kuolaimet suuhun kaiken varalta turvallisuuskysymyksen vuoksi. Monesti on tosin joku tullut kysymään, että miksi hemmetissä ruunalla täytyy olla kuolaimet taluttaessakin ja siihen olen tyynesti todennut, että ruunaa ei kyllä nyt ohjien päähän sattunut tai sitten joku on hevosen vaihtanut huomaamattani. Nallekarhu voisi silloin tällöin olla sopiva kutsumanimi Vintiölle, varsinkin sen kaivatessa hellyydenosoituksia. Ori oli jo pienenä hirveän rapsutuksenkipeä ja norkoili mielellään tarhan aidan luona odottaen josko joku ohikulkija joutaisi pikkuisen sitä niskasta kupsuttamaan. Lellipentu jo pienestä siis, varsinkin kun Nico päivittäin muisti lempilastaan (tässä varmaan todellinen syy siihen miksi pojat ovat kiintyneet toisiinsa) ja saattoi samalla jonkun herkunkin antaa, tietysti kun minun valvova silmäni vältti. Harjaamiseen voisi Vintiön mielestä kuluttaa vaikka kuinka monta tuntia tahansa, kyseisen toimenpiteen aikana herra kyllä malttaa pysyä kiltisti paikallaan nauttimassa. Toinen orin lempi-ihmisistä on ehdottomasti hevostemme vakiohieroja jonka käsittelyssä poika rentoutuu välillä niin, etteivät jalat enää tahtoisi sitä pystyssä pitää ja sekös vasta on hauskan näköistä kun isohko hevonen yrittää lepuuttaa kaikkia jalkojaan samaan aikaan, tietenkään siinä onnistumatta. Nuoren orin innolla poika kokeilee kaikenlaisia uusia asioita ja vaikka ne joskus vähän pelottaisivatkin, uteliaisuus voittaa silti. Kisapaikoilla ja hyörinässä olemme olleet isompien hevosten mukana tutustumassa aivan pienestä pitäen, niinpä omaa uraansa aloittaessa ori oli jo tottunut erilaisiin paikkoihin ja ääniin eikä niitä tarvinnut enää jännittää. Helpottaa muuten kovasti suoritukseen keskittymistä ainakin herrahevosia ratsastaessa kun ei jokaiseen ohi kävelevään neitoon tarvitse puuttua (kauneimmille pitää tietysti vähän yrittää höristä ja näyttää olevansa mies eikä mikään ruunanruipelo). Kuljetusvälineisiinkin Vintiö tutustui aivan lapsena, tulihan se pitkän matkan ilman äitiä Suomesta luoksemme Saksaan. Mieluummin se tietysti menee isoon rekkaan kuin pieneen kuljetuskoppiin, mutta matkustaminen itsessään sujuu ilman ongelmia jos ruokaa on nenän edessä niin että maha pysyy kokoajan täynnä. Jo ratsutusvaiheessa Vintiö osoitti kiinnostuksensa oppimista kohtaan emmekä joutuneet ottamaan takapakkia kuin pari kertaa oriin palatessa ansaituilta lomiltaan koulun keskellä. Oli aivan ihana työskennellä pitkästä aikaa fiksun nuoren kanssa ja sen jälkeen kiivetä toisen samanikäisen, ponikokoisen tuittupäisen varsan selkään. Lupaavaakaan varsaa ei saa pilata työstämällä sitä liian nopeasti, niinpä aivan hitaasti ryhdyimme satulan ja ratsastajan käytyä tutuksi pohtimaan kouluratsastuksen saloja. Koska liikkeidensä puolesta orissa ei ollut moittimista (tietysti askellajeja on pitänyt työstää ja tuoda se todellinen liike esille raakaversiosta) ja rakennekin mahdollisti toiveemme isojen luokkien kouluratsusta, aloimme kiinnittää huomiota kokoamisasteeseen (kroppansa ori on kantanut hyvin pienestä pitäen). Lihaksiston kehittyessä liiantyöskentelyyn otettiin mukaan apuohjia joita käytettiin myös silloin tällöin ratsastuksen tukena. Ratsastettavuudeltaan pikkumies on aina ollut hyvä. Yksinkertaisista asioista päästiin etenemään askel kerrallaan vaativampiin juttuihin ja kuten maasta, myös selästä käsin Vintiö on tahtonut miellyttää ihmistä. Epämääräisiä apuja ori ei tottele, kaiken pitää tulla selkeästi ratsastajan pohkeiden ja käsien välityksellä ja mitään virheitä se ei anna anteeksi, oli kyse sitten koulu- tai esteratsastuksesta. Pehmeällä tyylillä koulutettu hevonen tottelee kohtuullisen hyvin jo pelkkiä painoapuja ja mikäli tuntuu että ratsu alla on kokoajan vinossa, oma istunta pitää tarkistaa ensimmäisenä. Käden täytyy olla todella vakaa eikä nykiä suuta ja juuri tämä ominaisuus tekee orista kokeneempien ratsastajien hevosen, enhän suinkaan halua pilata ainokaista kunnollista kouluratsuani. Vintiön kanssa jonkin asian mennessä pieleen täytyy ehdottomasti ensin mennä itseensä, jos selässä istuva ihminen on huonolla päällä eikä osaa keskittyä se näkyy varmasti suorituksen tasossa. Kankisuitsituksella ratsastettaessa kovemman jarrun ohja saa lähinnä levätä rauhassa sormien välissä ja pelaaminen suoritetaan pelkällä nivelellä. Harvemmin kotona ratsastankaan oria muilla kuin nivelkuolaimilla. Kouluratojen kuninkaallani hypätään silloin tällöin ja varsinkin Vintiön ollessa nuorempi kävimme mielenkiinnon ylläpitämiseksi myös estekisoissa pienissä luokissa. Ori ei omaa maailman parasta hyppytekniikkaa, onhan se useamman polven kouluratsujalostuksen tulos, mutta riittävä ponnistusvoima hauskanpitoon kyllä löytyy. Välillä oli hauskaa kun pienillä esteradoilla alla oli hyvässä muodossa kuuliaisena kulkeva ori, joka kuitenkin saattoi ottaa puomin alas heti ensimmäiseltä esteeltä (yleensä puomien tippuminen johtui siitä että yliratsastin Vintiötä enkä antanut sen itse päättää ponnistuspaikkoja). Viat selän päällä korjattiin ja puomit alkoivat pysyä kannattimillaan kun opin, että minun roolini on vain ohjata oikealle esteelle, ori itse päättää parhaat ponnistuspaikat ja askelten määrän... Enhän minä esteratsua hakenutkaan poikaa ostaessani, se vain nyt sattuu pitämään jonkin verran hyppäämisestä ja pyrimme kerran parissa viikossa menemään edes puomeja. Maastoilemme vähintään kerran viikossa ja Vintiö viihtyy hyvin niin rauhallisilla kävelylenkeillä kuin vauhdikkaammillakin lenkeillä irrottelemassa. Rentoutumiskeinoja löytyy siis monia ja kaikkia hyödynnetään aina silloin tällöin. x Sukupuu:
x Jälkeläiset: ei vielä varsoja x Kisakalenteri: ERJ: KRJ: KERJ: x Valmennukset: |
|||||||||||||||||||||||||||||||
|
a SIM-Game stable | Virtuaalitalli |
|||||||||||||||||||||||||||||||